Luonnonmuotoista

”Katselin vuorten ääriviivoja, että tuollaisiksi minä haluan lauseeni, rauhalliset, loivat kaaret, mutta sitten taaempana, sinertävä, äkäisempi vuori, hiljainen mutta selvästi kuuluva, … ”(Pentti Saarikoski: Euroopan reuna, 1983)

Sitaatissa runoilija tuntuu etsivän lauseilleen muotoja ja suhteita, jotka olisivat yhtä luonnollisen vastaansanomattomia kuin millaisena vuorten ääriviivojen sommitelma hänelle näyttäytyy. Tuo ajatus kelpaa tarhurillekin motoksi. Puutarhassahan luonnonmuotojen läsnäolo on suorastaan väistämätöntä: olipa puutarha millainen tahansa, se koostuu kasveista, maasta, kivistä, ehkä vedestäkin – siis luonnosta.

Se, millaista luonnonmuotoisuutta puutarhassa pidetään tavoiteltavana, vai onko luonnonmuotoisuus tavoite ollenkaan, riippuu tietenkin sekä tarhurista että puutarhan tarkoituksesta. Luonnonmuotoisuus ei myöskään ole pelkästään ulkonäkökysymys, eikä se, miltä puutarha näyttää, aina ole tärkeintä.

Esimerkiksi arboretumissa monimuotoisuustavoite voi ajaa esteettisten pyrkimysten ohi. Luomuvihannestarha voi olla kaunis katsella, mutta todennäköisesti tarhuri toivoo myös, että saataisiin satoa eivätkä hoitotoimet olisi kohtuuttoman työläitä.

Omassa puutarhassamme etsin luonnonmuotoisuutta, joka olisi samalla kertaa sekä kaunis, monimuotoinen että käytännöllinen. Lainaanpa lauseen Saarikoskelta: ”Katselin luonnon ääriviivoja, että tuollaisia minä haluan puutarhaani.”

Luonnon järjestys

Puutarhan ääriviivoja on useimmiten helppo hahmottaa, sillä tietty selvärajaisuus on monelle puutarhalle tyypillinen piirre. Esimerkiksi perennaistutukset, nurmikko ja kulkuväylät halutaan usein erottaa selvästi toisistaan. Monia istutuksia myös hallitsevat suorat linjat ja selkeän geometrinen sommittelu.

Sen sijaan luonnossa rajat ovat yleensä mutkittelevia ja epäsäännöllisiä, kuten esimerkiksi rantaviiva. Usein rajat ovat myös asteittaisia, vyöhykemäisiä: on mahdotonta tarkasti osoittaa, mistä vuori alkaa tai missä kohtaa suo muuttuu metsäksi.

Vaikka luonnosta voikin joskus löytää hämmästyttävän järjestyneitä näkymiä, useimmiten kasvit kuitenkin näyttävät kasvavan varsin satunnaisessa järjestyksessä. Tarkastellessani melkein mitä tahansa luontokappaletta tai luonnonmuodostelmaa voin kuitenkin vakuuttua siitä, että satunnaisuuden lisäksi asioilla täytyy olla myös jokin järjestys.

Ehkä sattuman ja järjestyksen yhteenliittymisillä onkin luonnossa oma järjestyksensä, mutta tietämykseni ei vain riitä sitä ymmärtämään?

Tietenkään mikä tahansa satunnaisuus puutarhassa ei automaattisesti tuota luonnollista vaikutelmaa. Kokemus – myös omani – on osoittanut, että esimerkiksi satunnaiskylvökset saattavat tuottaa hienon ”luonnollisia” tuloksia, mutta vähintään yhtä todennäköisesti voidaankin saada vain sekalainen kasvusto vähän kaikenlaista.

Dynaamista

Kiinnostava, itselleni uudehko löytö on ollut luonnonmukaisten, ns. dynaamisten istutusten periaate, johon tutustuin Auringontähden blogin kautta pari vuotta sitten. Sittemmin olen lukenut paljon muutakin tästä aihepiiristä, joka tunnetaan myös mm. nimillä The New Perennialism tai The New Perennial Movement. Toistaiseksi voin kirjoittaa aiheesta ”vain teoriassa”, sillä tarvitaan vielä ainakin yksi kasvukausi, ennen kuin omista istutuksistani alkaa olla jotain kerrottavaa.

Dynaamisten (luonnonmukaisesti muuttuvien) istutusten yleinen tavoite kuulostaa puutarhurin päiväunelta: tuloksena saataisiin kaunis, monimuotoinen ja kestävä kasvillisuus, joka vaatisi tavallista puutarhaa vähemmän hoitotoimia. Luonnon vuorovaikutussuhteet ovat erittäin monimutkaisua, ja dynaamisen kasvillisuusajattelun taustalla onkin koko joukko tutkimusta, kasvatuskokeita ja monenlaista puutarhaosaamista.

Perusidealtaan dynaamisten istutusten periaate on kuitenkin yksinkertainen: jäljitellään puutarhassa luonnon tapaa toimia.

Moni aiheesta kirjoittanut (mm. Karilas, Kingsbury & Oudolf, Dunnett sekä Rainer & West) painottaakin ”luonnon lukemisen”, toisin sanoen havainnoinnin tärkeyttä. Saadakseni puutarhassamme aikaan toivomaani luonnonkaltaisuutta minun on syytä oppia ymmärtämään jotain siitä, miten kasvit luonnossa kasvavat, ja miksi ne kasvavat niin kuin kasvavat.

Kirjatiedostakaan ei ole haittaa, mutta tärkeintä on katsella luontoa. Tarkkaan.

Kasvillisuus luonnossa valikoituu olosuhteiden mukaan. Tämä vaikuttaa äkkiseltään itsestään selvältä, mutta puutarhassa kysymys osoittautuukin monisyiseksi. Mitä minkäkin kasvin vaatimukset todella ovat ja mistä sen tietää? Millaisella marginaalilla olosuhteet voivat vaihdella, jotta kasvi viihtyisi? Tarhurin onneksi kasvien vaatimuksista on paljonkin tietoa saatavilla, mutta lopulta on vain kokeiltava. 

Tarhurin omat suosikkikasvit voivat olla ongelmallisia, jolleivat puutarhan olosuhteet niille sovi. Pystyykö olosuhteita muuttamaan riittävästi? Kannattaako se? Vai pitääkö luopua lempikasvista tai vaihtaa se toiseen? Huonoin vaihtoehto lienee yrittää vuodesta toiseen työläästi ylläpitää kituliasta kasvia.

Luonnonkasvit kasvavat tiheässä. Esimerkiksi tavallinen villi niittykasvusto voi sisältää useita satoja kasviyksilöitä neliömetriä kohden. Kasveilla on taipumus täyttää maanpinta kokonaan, ehkä erityisen ankaria kasvupaikkoja lukuun ottamatta. Tiheässä kasvustossa uusilla tulokkailla on kovat oltavat: siementaimille ei tahdo riittää tilaa eikä valoa. Jos sen sijaan kasvien väleissä on tyhjää tilaa, sinne kyllä riittää tulijoita ihan ilmaiseksi. 

Muistelen jo aloittelevana tarhurina (ennen kuin tutustuin dynaamisten istutusten ideaan) pohtineeni, mihin ohjeelliset istutusetäisyydet perustuvat. Eivätkö luonnonkasvit kasva toinen toisensa lomissa vähän miten sattuu, ja silti ne pärjäävät? Mustilan arboretumin istutusohjeista luinkin: ”Yhtä oikeaa istutusväliä ei olekaan.” Ohje on kirjoitettu puuntaimien istuttamiseen, mutta olen sitä soveltanut muihinkin kasveihin – varsin onnellisin tuloksin.

Tiheät istutukset vaativat tietenkin paljon taimia. Vanhaa puutarhaa kunnostaessa vanhoista kasvustoista saa jakotaimia joskus yli tarpeenkin, mutta uusien kasvien kohdalla suuri taimimäärä käy helposti kalliiksi. Niiden kasvien kohdalla, joita pystyy jakamaan, olenkin usein jakanut myös ostotaimia ennen istutusta.

Siemenistä kasvattaminen on halvempaa, mutta myös hitaampaa ja siinä on paljon epävarmuustekijöitä. Toisaalta: taimikasvatuksesta on tullut minulle kiintoisa osa harrastusta, vaikka tulokset ovatkin olleet hyvin vaihtelevia. Taimien kasvatuksessa ikkunalaudalla olen onnistunut kehnonlaisesti, joten olen perustanut muutaman erillisen kylvöpenkin paremman tuloksen toivossa.

Luonnonkasvit kasvavat erityyppisten kasvien sekalajisina yhteisöinä. Samalla paikalla kasvavat kasvit jakavat yhteiset olosuhteet, mutta eri tavoin. Kasvit ovat eri kokoisia maanpeitekasveista korkeisiin puihin. Kasvien juuret yltävät eri syvyyksiin ja eri laajuuksille. Toiset kasvit ovat lyhytikäisiä, mutta tekevät paljon siemeniä ja täyttävät tyhjäksi jäävät paikat siementaimilla. Toiset kasvavat pitkään sitkeästi omalla paikallaan, jotkut leviävät tai vaeltavat rönsyjen tai maavarsien avulla. Kasvit kukkivat eri aikoihin. Jotkut kasvavat rehevästi ja saattavat varjostaa muita, mutta kuivana kesänä ovatkin hätää kärsimässä. Tuolloin kuivuutta sietävät lajit menestyvätkin muita paremmin.

Olennaista on kasvuston monimuotoisuus ja se, että mikään paikka ei jää tyhjäksi.

Kasviyhteisö muuttuu ajan myötä, sillä muutos on kaiken elävän olennainen piirre. Yksittäiset kasvit elävät ja kuolevat, lajit leviävät ja taantuvat, mutta yhteisö jatkaa elämäänsä. Tätä tapahtuu niin luonnossa kuin puutarhassakin. Jotkut muutokset voivat kuitenkin olla ihmisen näkökulmasta aivan liian hitaita koettaviksi, minkä vuoksi esimerkiksi suuret puut tuntuvat ikuisilta, kallioista puhumattakaan.

Istutuksia tehdessäni mielessäni väikkyy kuva siitä, miltä haluaisin istutuksen valmiina näyttävän. Tarkemmin ajatellen huomaan, että tuo ”valmis” yleensä sijoittuu kauniiseen kesäpäivään muutaman vuoden päästä, kun perennat ovat asettuneet paikoilleen ja täydessä kukoistuksessaan. Puutarhan aikaperspektiivi on kuitenkin paljon pidempi ja monipolvisempi. Istutusten luontainen muuttuminen vuosien saatossa ei kuitenkaan tarkoita istutusten epäonnistumista.

Muutos kertoo vain siitä, että puutarha on elossa.