Yleinen
Omat ja vieraat

Omat ja vieraat

Mielelläni ajattelen puutarhaamme pienenä vihreänä kuplana, joka sijaitsee kaukana kavalasta maailmasta. Todellisuudessa tuo kupla sijaitsee lähinnä omassa mielessäni, sillä jokainen puutarha on monin tavoin väistämättä yhteydessä ympäristöönsä niin konkreettisesti kuin kulttuurisestikin. Puutarhanhoito on osa kulttuurihistoriaa, mutta sillä on juurensa myös esimerkiksi löytöretkien ja kaupankäynnin historiassa.

Puutarhanhoito on myös vieraslajien historiaa. Suomalaistenkin puutarhojen kasvit tai niiden kantamuodot ovat peräisin eri maanosista: peruna Etelä-Amerikasta, päivänhatut ja leimukukat Pohjois-Amerikasta, monet liljat Itä-Aasiasta… Ruusuja ja mansikoita kasvaa Suomessa myös luonnonvaraisena, mutta niidenkin puutarhalajikkeet ovat kaukomaiden kasveista jalostettuja.

Kasveja on tuotu puutarhanhoidon piiriin eri aikoina. Jotkut kasvit ovat olleet viljelyssä niin kauan, ettei niiden kantamuotoja tunneta. Esimerkiksi neidonruusu (Rosa × alba) on jalostettu niin kauan sitten ja risteytetty niin moneen kertaan, että sen luontaisen alkuperän selvittäminen lienee mahdotonta. Ainakaan sitä ei ole luonnonvaraisena löydetty mistään.

Ennestään tuntemattomien luonnonkasvien etsiminen ja keräily, plant hunting , joko tieteellisestä kiinnostuksesta, keräilyn, harrastuksen ja seikkailun vuoksi tai kaupallisista intresseistä käsin, koki huippuhetkensä menneinä vuosisatoina 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun, mutta nykyäänkin sitä jossain määrin harjoitetaan. Uusia puutarha- ja viljelylajikkeita myös jalostetaan jatkuvasti, joten uusia vieraita on luvassa tulevaisuudessakin.

Uudet ja vanhat karkulaiset

Vieraslajit eivät ole mikään uusi ilmiö. Siitä asti kuin mitään on viljelty, on varmasti ollut myös viljelykarkulaisia. Puhutaankin mm. muinais- ja uudistulokkaista sen mukaan, arvellaanko kasvin levinneen luontoon ennen 1600-lukua vai sen jälkeen. Vain pieni osa karkulaisista on pystynyt vakiintumaan, mutta jotkut ovat muodostuneet haitaksi, jota on vaikea ellei mahdotonta täysin torjua.

 Monet haitallisiksi osoittautuneet vieraslajit ovat levinneet ympäristöön vahingossa tai piittaamattomuudesta, mutta joitakin on levitetty ympäristöön tarkoituksella. Silloin on ajateltu kyseisen lajin jotakin ominaisuutta, jota on pidetty hyödyllisenä, eikä ole osattu ottaa huomioon mahdollisia muita seurauksia, varsinkaan niitä, jotka kohdistuvat ns. villiin luontoon.

Kun moottoritien ajokaistojen välissä kasvaa kurtturuusua ja pientareilla lupiinit kukoistavat, kesäinen ajelu voikin tuottaa vieraslajiahdistusta, varsinkin, jos on yhtään kokemusta jonkin sitkeän kiusankappaleen, kuten esimerkiksi vuohenputken, hävittämisyrityksistä.

Vuohenputkikin on ollut viljelykasvi. Sen uskottiin auttavan mm. kihtiin ja sitä kasvatettiin jo keskiajalla yrtti- ja lääkekasvina muun muassa luostarinpuutarhoissa. Vaikka vuohenputki onkin Suomessa alkuperäinen luonnonkasvi, on se suuresti hyötynyt ihmistoimista. Loppu onkin historiaa – ja arkipäivää kaikille tarhureille.

Kieltämättä toisinaan tulee mieleen, että vuohenputki olisi annettu meille jonkinlaiseksi katumusharjoitukseksi…

Vuohenputki: tarhurin ainainen seuralainen.

Vierasajatuksia

Aivan kuten puutarhan kasvillisuus, myös tarhurin ajattelu on peräisin monista eri lähteistä. Voikin olla mahdotonta sanoa, mitkä ajatukset, ideat, mieltymykset tai tottumukset ovat omia, mitkä vieraita, eikä sillä aina ole niin väliäkään. Ja lopulta: voiko täysin omia ajatuksia edes olla olemassa?

Kirjoitin aiemmin näkymättömistä puutarhoista, kuvitelluista tai muistetuista mielen puutarhoista, jollaisia uskon ellei jokaisella niin ainakin useimmilla puutarhureilla olevan. Samassa yhteydessä totesin pitäväni tärkeänä, että tarhuri muistaa huolehtia myös näkymättömästä puutarhastaan. Myös ajattelu on kierrätystä ja se kehittyy vain vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Analogia vieraslajien ja -ajatusten välillä on ehkä hiukan onnahteleva, mutta silti voi pohtia, voisivatko vierasajatukset olla haitallisia? Tai pikemminkin: millaiset vierasajatukset voivat olla haitallisia ja minkälaisissa tilanteissa? Tarkoitan nyt sellaisia puutarha-ajatuksia, jotka ohjaavat näkemyksiä siitä, millainen puutarhan pitäisi tai ei pitäisi olla. (Nämä näkemykset puolestaan ohjaavat aikomuksia ja lopulta tekemisiä: näkemykset voivat tulla näkyviksi.)

Nähdäkseni uudet ajatukset ilmaantuvat puutarhanhoitoon samalla tavalla kuin mille tahansa elämänalueelle. ”Uudella” tarkoitan nyt yksinkertaisesti ”itselle uutta” – jotain sellaista, mitä ei aiemmin ole tullut ajatelleeksi, tehneeksi tai kokeilleeksi. Ilmeisiä lähteitä uusille ajatuksille ovat tietysti muut puutarhat ja kaikkinainen puutarha-aiheinen media, mutta heräte voi tulla melkein mistä tahansa.

Kuten edellä kirjoitin, ajatusten ja ideoiden alkuperää on kaikkea muuta kuin helppo selvittää, ja että ainakin jossain mitassa vieraiden ajatusten kohtaaminen on vähintäänkin terveellistä itse kullekin. Vaikka olisikin vaikea tietää, mitkä ajatukset lopulta ovat ”omia”, vierasajatukset voi silti olla mahdollista tunnistaa, koska ne tuntuvat – vierailta.

Vierasajatusten hyötyä ja haittaa, tai ylipäätään niiden vaikutusta arvioitaessa on otettava huomioon, missä määrin uudet ideat toteutuvat vai toteutuvatko ne ollenkaan, ja miten vierasajatukset suhtautuvat siihen, mitä tarhuri puutarhassaan tavoittelee.

Omassa puutarhassamme pyrin siihen, että se olisi mahdollisimman luontoystävällinen ja käytännöllinen hoidettava. Lisäksi pidän tärkeänä, että puutarha muodostaisi esteettisesti tasapainoisen kokonaisuuden itsensä, rakennusten ja ympäröivän maiseman kanssa (muussa tapauksessa tuskin miettisin näitä asioita paljoakaan).

Ajatusinvaasioita

Jos käytän esimerkkinä itseäni ja nykyistä tapaani ajatella ja toimia puutarhassa, voisin kuvitella ainakin seuraavia tilanteita, joissa vierasajatusten voimallinen invaasio olisi haitaksi. 

Jos sattuisin saamaan voimakkaan teollis-kemiallisen herätyksen ja hurmaantuisin kemikaalien käytön helppoudesta ja siihen liittyvästä hallinnan tunteesta (”Kaikkiin ongelmiin on ratkaisu…”), olisi sillä epäilemättä haitallinen vaikutus puutarhan ekologialle.

Voisin saada päähäni toteuttaa istutuskokonaisuuden, jossa neliömetrin kokoiset perenna- ja nurmikkoneliöt muodostaisivat shakkiruutumaisen kokonaisuuden. Sellainen saattaisi olla esteettisesti vaikuttava ja kasvivalinnoista riippuen suhteellisen ekologinenkin, mutta sen ylläpito olisi todennäköisesti toivottoman epäkäytännöllistä. Jos haluaisin säilyttää nurmineliöt nurmikkona enkä korkeana heinikkona, ruohonleikkuu muodostuisi todennäköisesti varsinaiseksi riesaksi.

Saattaisin innostua harkitsemattomasti istuttamaan tai rakentamaan jonkin puutarhan kokonaisuuteen hyvin huonosti sopivan elementin, esimerkiksi uniikkiuden toivossa tai siksi että jossain toisaalla olen nähnyt samanlaisen. Jos aivan välttämättä haluaisin lummelammikon, jonka tieltä pitäisi kaataa satavuotiaita puita ja räjäyttää kauniisti jäkälöitynyt kallionnyppylä keskeltä luontaista kanervikkoa, aikomusta tuskin voisi kutsua hyödylliseksi.

Mikä sopii Gaudin puutarhaan, ei välttämättä sovi omaamme. Barcelona marrask. 2017.

Erilaiset päähänpistot voivat sinänsä olla tervetulleita, mutta etenkin sellaiset muutostoimet, jotka kohdistuvat hyvin hitaasti kasvaviin tai uusiutumattomiin puutarhan osiin voivat epäonnistuessaan osoittautua haitallisiksi, sillä niitä voi olla mahdoton korjata.

On epätodennäköistä, että oikeasti ryhtyisin edellä olevan kaltaisiin älyttömiin hankkeisiin, mutta esimerkkien haitallisuus puutarhalle tai sen ympäristölle ei jääne epäselväksi.

Haitallista voisi olla myös toteuttamistaan odottavien aikomusten paljous tai niiden keskinäinen ristiriitaisuus. Valitseminen on joskus vaikeaa, ja voisi käydä, ettei tiedä mistä aloittaisi. Tämä on kuitenkin yleensä positiivinen ongelma, jonka olen omassa puutarhassamme ratkaissut yksinkertaisesti aloittamalla vain – jostakin. Muu on sitten tavalla tai toisella seurannut perässä.

Oma joukkonsa ovat sitten vierasajatukset, joiden ei ole tarkoituskaan toteutua. Ajatusleikit, päiväunet ja pilvilinnat tuskin ovat tarhurillekaan haitallisia, elleivät ne valtaa liikaa tilaa siten, että todelliseen puutarhaan kohdistuvat aikomukset tukahtuvat tai että muu elämä näivettyy.

Sopeutumisia

Mielikuvat ja ideat tapaavat olla joustavia ja muokkautuvaisia ja tämä pätee myös vierasajatuksiin. Koska puutarha on tekemistä, eräänlaista ”käsillä ajattelua”, alun perin vierailtakin tuntuvat ajatukset voivat tekemällä tulla omiksi ja lopulta muotoutua osaksi tätä nimenomaista puutarhaa ja sen tarhurin ajattelua.

Tavallaan lohdullista on sekin, ettei puutarha ole yksinomaan tarhurin vallassa. Luontoäidillä on sanansa sanottavana ja usein niin myös tapahtuu. Kaikki ei aina kasva tai menesty, vaikka tarhuri mitä tekisi. Tämäkin on osa puutarha-ajattelun luonnonvalintaa, ja ehkä tarhurista tulee lopulta tyytyväisempi, jos hän oppii elämään sen kanssa.

2

2 thoughts on “Omat ja vieraat

    • Author gravatar

      Sinulla on huomattavasti kunnianhimoisempia hankkeita puutarhasi suhteen kuin minulla. Mutta puutarhasi on kaunis ja hyvin ympäristöön istuva.
      Kaikenlaisia kuvitelmia on hauska miettiä ja jättää ne sitten sinne unimaailmaan kaikessa rauhassa.

      • Author gravatar

        Kiitos viestistäsi. Kuvitteleminen on puutarhanhoidon suola 🙂 – On ehkä ihan hyvä, etteivät kaikki toteudu, mutta joistakin visioista kasvaa onneksi jotain todellistakin – ja puutarha kasvaa sitten niinkuin kasvaa. Ehkä sillä on omat visionsa…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *