”Pappilan punainen” ja muita pioneja

Ensimmäinen pioni puutarhassamme oli ”Pappilan punainen”. Se on jakotaimen jakotaimen jakotaimi pionista, jonka isoäitini istutti pappilanpuutarhaansa joskus 1930-40-luvuilla. Todennäköisesti hänkin oli saanut sen jakotaimena jostakin, mutta siitä perimätieto ei enää kerro.

Isovanhempani muuttivat pois pappilasta joskus 1950-luvun alkupuolella ja pioni jäi niille sijoilleen. Kun reilua vuosikymmentä myöhemmin vanhempani rakennuttivat omakotitalon samalle paikkakunnalle, toi pappilan uusi ruustinna meille palan tuosta pioninjuurakosta, ”että se säilyisi suvussa”.

Sittemmin tuo vanha puupappila on tuhoutunut tulipalossa, eikä sen puutarhastakaan varmaan ole mitään jäljellä – tummanpunaista pionia lukuun ottamatta.

Pappilan pioni matkasi sitten omaan puutarhaamme vuosituhannen vaihteessa. Seuraavana keväänä ostin sille Hyötykasviyhdistyksen Annalan taimitorilta pari kaveria. Ne ovat hyvin samannäköisiä, mutta ne ovat ottaneet tavaksi aloittaa kukintansa hiukan pappilan pionia aiemmin. 

Yllätyskaksoset

Alkuperältään tietymättömät ovat kaksi pionia, jotka löysin (!) omakotitalomme kukkapenkistä jonakin 2000-luvun alun keväänä. Kasvukauttaan aloittelevien perennojen joukossa huomioni kiinnitti pari tainta, joita en ollut istuttanut ja jotka eivät näyttäneet rikkaruohoiltakaan. Tuolloin olin tarhurina aivan noviisi, eikä pikkutaimien tunnistaminen ole minulle vieläkään helppoa. Jätin ne kasvamaan, ja lopulta kärsivällisyys palkittiin.

Taimet osoittautuivat pioneiksi. Jonakin seuraavista kesistä ne lopulta kukkivat. Pionit ovat keskenään samanlaisia, kerrottukukkaisia ja valkoisten terälehtien joukossa on siellä täällä tarkkarajaisia punaisia laikkuja. Samana vuonna, jolloin pionit ensi kertaa kukkivat, oli mediassa keskusteltu Erkki Tuomiojan uutuusteoksesta Häivähdys punaista. Niinpä ristin pionit tuttavallisesti ”Erkiksi”.

Todennäköisin selitys mysteeripioneille on se, että ne ovat jäänne vanhoista istutuksista aiempien talonomistajien ajoilta, mahdollisesti jopa samasta pioniyksilöstä. Se, että ne olisivat peräisin jostain muualta kulkeutuneista siemenistä, vaikuttaa epätodennäköisemmältä. Pioninsiemenet ovat myrkyllisiä, minkä vuoksi esimerkiksi linnut tai oravat pioneja tuskin levittävät. Lisäksi jalostettujen pionien siemenet, jos ne ylipäätään itävät, harvoin tuottavat identtisiä jälkeläisiä.

Pioni-rescue

Kotipuutarhassamme pionit olivat vuosien mittaan jääneet pahasti jättimäiseksi kasvaneen sireenipensaan varjoon. Niinpä siirsinkin pionit aurinkoisempiin oloihin uuteen kesäosoitteeseemme heti kaupantekoa seuranneena syksynä. Sitä paitsi, vannoutuneina mökkeilijöinä emme juuri koskaan olisi parhaaseen pioniaikaan kotosalla.

Kesäpaikan edellinen isäntä on melkoinen keräilijäluonne ja tämä taipumus heijastui myös hänen puutarhaansa. Pihan paraatipaikalla kasvavat korkeat pionit hän oli saanut eräästä vanhasta kartanonpuutarhasta. Niistä kaksi on puhtaan valkoista, kaksi muuta hennon vaaleanpunaista, jotka kukinnan myötä vaalenevat lähes valkoisiksi.

Pihatammen katveessa, vuohenputkien valtaamina kasvoi useita kukkimattomia pioneja. Kuulin niiden olevan talonpoikaispioneja ja että ne olivat peräisin erään autiotalon pihalta. Siirsin ne samaan pioni-istutukseen edellisten kanssa, ja uusissa aurinkoisemmissa oloissa ne kukkivatkin komeasti syvän punaisina. Nämäkin muistuttavat kovasti pappilan pionia, mutta aloittavat kukinnan jo noin puoltatoista viikkoa aiemmin, yleensä juhannuksen alusviikolla.

Pari pionia puolestaan on peräisin Helsingin Kirurgisen sairaalan pihalta. Siellä sijaitsi aikoinaan isännän työpaikka, ja kun rakennukseen oli tulossa massiivinen remontti, hän oli saanut luvan korjata pionit parempaan talteen. Olen nekin istuttanut uudelleen, ja aurinkoisessa tuvan päädyssä ne näyttävät viihtyvän mainiosti. Seuranaan niillä on kuolanpioni ja pari muuta, erään toisen kartanon puutarhasta saatuja.

Lajikearvailua

Monien pioneidemme tarinat ovat siis tiedossani, mutta niiden lajikkeet ovat kysymysmerkki. Aiemmin en edes pitänyt lajiketietoa kaltaiselleni kotipuutarhurille kovinkaan tärkeänä, mutta kuten usein tapahtuu, ruokahalu kasvaa syödessä ja tietty friikkiytyminen tekee asiat kiinnostaviksi.

Nimettömän pionin lajikkeen määritys ei ole ollenkaan helppoa. – Lukuvinkki: Rea Peltolan & Vesa Koivun Pionit-kirjasta löytyy yksityiskohtaisen herkullinen kuvaus ”Käpylän punertavan” arvoituksen ratkaisemisesta.

Pionilajikkeita on tuhansia, ja rekisteröityjen lajikkeiden epävirallisia perillisiä varmasti vähintään toinen mokoma. Asiaa ei mitenkään helpota eri aikoina julkaistujen tietojen ristiriitaisuus. Samaa lajiketta on saatettu kutsua useammalla nimellä, ja sama nimi puolestaan on saattanut tarkoittaa eri pioneja tai pioni on yksinkertaisesti voitu nimetä väärin.

Tiedot voivat myös olla epätarkkoja. Esimerkiksi kuvaus ”keskikorkea ruohovartinen pioni, vaaleanpunaiset kerrotut kukat kesäkuussa” saattaa riittää pionia hankkivalle informaatioksi, kun taimiruukku on silmien edessä, mutta lajikkeen määritysperusteeksi siitä ei ole. Ehdot täyttäviä vaihtoehtoja on aivan liian paljon.

Vaikka omien lajikearveluideni virhemarginaali lienee melkoinen, otan kuitenkin esimerkin: 

Luotettavana pitämäni tiedon mukaan ”Pappilan punainen” on ollut suvussamme viimeistään 1940-luvulta alkaen ja se on vuosikymmenet menestynyt kolmosvyöhykkeellä ilman sen kummempia talvisuojauksia. Pioni on ruohovartinen, noin 40-50 cm korkea ja versoilla on taipumusta kasvaa hiukan mutkaisiksi. Sen kukat ovat kerrotut ja karmiininpunaiset, ja ne vaativat tukemista. Lehdet ovat päältä kiiltävät ja juurakko mukulainen.

Väärän väriset pionit voi tietysti heti jättää pois laskuista, samoin modernit hybridit, puuvartiset pensaspionit ja hyvin talvenarat lajikkeet. Kysymykseen eivät tule myöskään luonnonlajit, sillä niiden kukat ovat yleensä yksinkertaiset, ja ne kukkivat hyvin aikaisin, usein jo toukokuussa. 

Peltolan & Koivun pionikirjan perusteella kyseessä on mitä luultavimmin tarhapioni Paeonia × festiva ’Rubra plena’. Kirjassa esitellyt pionit ovat Suomen oloissa ainakin jotakuinkin kestäviksi todettuja. Kirjassa kuvatuista tummanpunaisista lajikkeista suurin osa on liian uusia, lehtien perusteella kyse ei voi olla kerrotusta tillipionista, ’Philippe Rivoiren’ punainen väri ei taas näytä samalta… Ja niin edelleen.

Myös esimerkiksi Pionien Kodin verkkokaupan kuvat  ’Rubra Plenasta’ näyttävät hyvin samoilta kuin ”Pappilan punainen”, samoin American Peony Societyn pionirekisterin kuvaus kyseisestä lajikkeesta .

Sen sijaan katsahdus Karsten Burkhardtin ylläpitämään valtaisaan pionirekisteriin  kertoo, että nimillä ’Rubra’  ja ’Rubra plena’ on ehditty kutsua useampaakin pionia…

Sisaruksia vai serkuksia?

Annalan taimitorilta hankkimani pionit sekä talonpoikaispionit autiotalon pihalta ovat hyvin samankaltaisia ”Pappilan punaisen” kanssa. Kiinnostava erottava piirre, josta jo mainitsinkin, on kuitenkin se, että ne kukkivat eri aikoihin. Autiotalon talonpoikaispionit aloittavat noin viikkoa ennen juhannusta, Annalan pionit seuraavat noin viikon päästä, mutta ”Pappilan punainen” aloittaa kukintansa vasta, kun talonpoikaispionit ovat jo varistaneet suurimman osan terälehdistään. Kukkimisjärjestys on säilynyt samana jo useamman kesän. Olen istuttanut kyseiset pionit vieri viereen, joten kasvuolosuhteiden erosta ei voi olla kysymys.

’Rubra plena’ on ikivanha lajike, eikä sen alkuperää tunneta. Luonnonvaraisena sitä ei kuitenkaan tavata, joten kyse täytyy olla kauan sitten jalostetusta puutarhakasvista. Suomessakin sitä on kasvatettu jo 1600-luvulla, mahdollisesti jopa aiemmin. 1800-luvulle tultaessa se oli jo aikansa mittapuulla arvioiden yleinen pioni suomalaispuutarhoissa. Sittemmin sen suosio on vaihdellut muodin muutosten mukaan, ainakin niissä puutarhoissa, joiden omistajilla on ollut halua ja varaa trendien seuraamiseen.

Kyseessä ei siis ole mikään lajikeharvinaisuus, pikemminkin päinvastoin. Voisikohan juuri ’Rubra plenan’ yleisyys selittää punaisten pioneidemme kukkimiskalenteria? Jos kyseistä pionia on pitkän ajan kuluessa yleisesti kasvatettu eri puolilla Suomea (ja Eurooppaa), voisi olla mahdollista, että siitä on muodostunut erilaisia kantoja, joilla on hiukan toisistaan poikkeavia ominaisuuksia esimerkiksi kukkimisen ajankohdan suhteen. – Tämä on omaa arveluani, jota en pysty todistamaan sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.

Samankaltaisia lajikepähkinöitä puutarhassamme on muitakin. Esimerkiksi vanhan kartanon puutarhasta peräisin olevat korkeat pionit, joissa on valkoiset, hiukan punaisella pirskotetut kukat, muistuttavat kovasti mysteeripioni ”Erkkiä”. Kiinanpioni ’Festiva Maxima Plenan’ tuntomerkit tuntuvat sopivan molempiin – paitsi että nämäkin kaksi kukkivat eri aikaan.

Voi hyvin olla, että lajikekysymykset jäävät lopullista vastausta vaille. Se on kuitenkin tarhurin harmeista pienimpiä, niin kauan kuin ”Pappilan punainen” ja kumppanit menestyvät, .