Yleinen
Ruusuremontti

Ruusuremontti

Pensasruusut, etenkin vanhat suomalaiset ja pohjoismaiset lajikkeet, ovat kuuluneet puutarhasuosikkeihini jo kauan. Jo alle kouluikäisenä muistan katselleeni juhannusruusuja kesämummolan aitanpäädyssä ja pitäneeni niitä hienoina ja jotenkin hyvin erityisinä.

Vakavammin ruusunpiikki pääsi pistämään ensimmäisen oman puutarhamme myötä vuosituhannen vaihteen tietämillä. Pienelle kaupunkitontillemme kokosinkin joukon pensasruusuja paikalla jo kasvaneiden juhannusruusujen ja mustialanruusun lisäksi. Tontti on kuitenkin varsin varjoinen. Sillä oli hyvätkin puolensa muun muassa puutarhan vesitalouden kannalta, mutta ruusut tahtovat kasvaa pitkiksi ja laihoiksi ronkuloiksi aurinkoa tavoitellessaan.

Viitisen vuotta sitten ruusunäkymät muuttuivat huomattavasti valoisammiksi kesäpaikan hankkimisen myötä. Ruusukuumeeni onkin sittemmin oireillut tasaisin väliajoin…

Uusi vanha puutarha

Kesäpaikkamme edellinen isäntä oli menneinä vuosikymmeninä kerännyt kymmenittäin pensasruusuja muun muassa pappiloiden, kartanoiden, maalaistalojen vanhoista puutarhoista eri puolelta maata. Joukossa on ostettujakin, sillä muutamissa on ollut taimitarhan merkkilappu vielä jäljellä. Kaikkien ruusujen alkuperästä ei ole tietoa, mutta aika monen tarina on tiedossa.

Ruusuja kasvaa siellä täällä ympäri tonttia, jotkut varsin erikoisissakin paikoissa, esimerkiksi kokeellisen tuntuisina ”metsäistutuksina”. Yllättävän hyvin ruusut ovat hoidottakin selviytyneet, vaikka joistakin on löytynyt vain joitakin yksittäisiä versoja muun kasvillisuuden seassa.

Muutamaankin otteeseen olen inventoinut ruusuja. Olen merkinnyt niitä maastoon ja karttaan, numeroinut ja niin edelleen. Silti vielä viime kesänäkin löysin joitakin, jotka eivät ole olleet laskuissa mukana. Ruusuja on noin sata, mutta tarkkaa lukumäärää en tiedä. Aina ei ole itsestään selvää, mitkä versot kuuluvat samaan kasvustoon, milloin taas on kyse eri yksilöstä.

Punalehtiruusu.

Tapaus ’Poppius’

Aivan alkuun ajattelin, että myös isot ränsistyneet pensaat vaatisivat uudelleenistuttamista, vaikkei niitä olisikaan tarpeen siirtää toiseen paikkaan. Esimerkiksi tuvan itäseinustalla kasvaa valtaisa kasvusto vaaleanpunaista ’Poppius’-juhannusruusua. Joka talvi, silloin kuin lunta on, pensas saa päälleen peltikatolta valuvan lumikuorman, joka viimeistään kevättalven vaihtelevissa säissä sitten sulaa ja jäätyy, sulaa ja jäätyy… Usein maaliskuussa pensas on näkymättömissä. Vähän myöhemmin, lumien sulamisen aikaan, näky ei erityisemmin hivele silmää: versot ovat lumen alla painuneet aivan maata pitkin.

’Poppius’ maaliskuussa

Ensimmäisenä mökkikeväänä en uskonut, että ruusu siitä kohenisi. Onneksi tuolloin muuta tekemistä oli niin paljon, etten ennen juhannusta ehtinyt omistaa sille juuri ajatustakaan. Vastoin odotuksiani versot oikenivat ja tuottivat valtaisan ruusuloiston. Ainoa mitä lopulta tarvitsi tehdä, oli saksia kuivuneet versot ja nyhtää pois maitohorsmat ja sananjalat. Kasvusto on niin tiheä, ettei muista rikkaruohoista ole juuri harmia, eikä niitä oikein kitkemään edes pääsisikään.

Sama ’Poppius’ juhannuksen jälkeen samana vuonna.

’Poppius’ tuntuu tulevan toimeen käytännöllisesti katsoen omillaan. Vain pahimpaan helleaikaan sitä on tarvinnut kastella, minkä lisäksi liikoja juurivesoja olen joutunut silloin tällöin hillitsemään.

Uusia osoitteita

Olen alkanut siirtää ruusuja parempiin oloihin. Lisäksi haluan ne paikkoihin, joissa muutenkin ollaan: silloin ruusuista on eniten iloa. Olen myös yrittänyt opetella tunnistamaan kukkien, lehtien, kasvutavan, juurivesojen ynnä muiden tuntomerkkien perusteella, mihin ryhmään (pimpinellaruusut, neidonruusut, ranskanruusut…) mikäkin ruusu mahdollisesti kuuluu. Yritän näin arvioida, millainen kasvupaikka olisi millekin ruusulle otollinen, ja myös esimerkiksi sitä, kuinka korkeiksi ne voisivat kasvaa.

Esimerkiksi hiekkaiseen ja ajoittain paahteiseen rinteeseen olen kokoamassa pimpinellaruusuja (ts. juhannusruusuja ja sen tyyppisiä), sillä luontaisesti ne sietävät varsin kuivaakin kasvuympäristöä. Sen sijaan muille, kuten esimerkiksi neidon- ja ranskanruusuille, yritän järjestää paria pykälää rehevämmät olot.

Jotkut ruusut ovat kauan heinikon seassa oltuaan taantuneet kukkimattomiksi. En siis vielä tiedä, minkä värisiä niiden kukat ovat. Valtaosa vanhoista pensasruusuista on kuitenkin jonkin sävyisiä punaisia, valkoisia tai jotain siltä väliltä. En siis usko suuria väriristiriitoja syntyvän, vaikka yhdistelisinkin ruusuja uusiin istutuksiin osittain arvauksen perusteella. Jos nyt jokin ruusuyhdistelmä sattuisi osoittautumaan kerta kaikkiaan mahdottomaksi, sen korjaaminen on kuitenkin kohtuullisen pieni vaiva. Ja voihan olla, että silmä tottuisi siihenkin.

Vaihtoehto olisi se, että ensin kokoaisin kukkimattomat ruusut väliaikaiseen paikkaan, odottaisin pari kolme kesää niiden kukkimista ja siirtäisin ne oikeisiin paikkoihinsa vasta sen jälkeen. Tämä ratkaisu tuntuu paitsi hyvin työläältä, myös toivottoman hitaalta. Siirto-operaatioon menisi silloin useita vuosia enemmän.

’Agnes’.

Lapiotöitä

Pensasruusujen siirtely on sinänsä varsin yksinkertaista, mutta käy kyllä työstä. Olen kaivanut juurakot ylös mieluiten talikolla, sillä lapiolla voi vahingossa tulla katkoneeksi arvokkaita juuria, varsinkin jos ei ole selvää, mihin suuntaan vahvimmat juuret versosta lähtevät. Optimiajankohta olisi toukokuussa kasvuun lähdön aikoihin tai sitten elokuussa, jolloin kesän kasvu alkaa olla ohitse, mutta ruusuilla on vielä aikaa juurtua uuteen paikkaansa ennen talvea. Jos säässä on valinnanvaraa, paras hetki olisi kunnon sateiden jälkeen, jolloin maa ei ole kivikovaa ja ruusut ovat hyvässä nestetasapainossa.

Koska käytännössä ei kuitenkaan aina ehdi silloin kun pitäisi, olen siirrellyt ruusuja vielä juhannuksen alla ja lokakuussakin. Viikot juhannuksesta heinäkuun loppuun olen kuitenkin pitänyt rauhoitusaikana, niin ruusuille kuin tarhurillekin.

Yleensä siirrän ruusun kerrallaan. En luota siihen, että monilajisesta ruusunjuurikasasta osaisin myöhemmin erotella kunkin lajinsa mukaan. Keräilen ruusunjuuret vesisaaviin sitä mukaa kun olen saanut ne kaivetuksi, jotta ne eivät pääse kuivumaan ja pysyvät tallessa. Esimerkiksi pidempään heinikkoon tai mustikkavarvikkoon (sielläkin niitä kasvaa) irralliset ruusunjuuret häviävät todella helposti.

Omia ruusuja siirrellessä teen aina istutuspaikan valmiiksi etukäteen, jotta saisin ruusut takaisin maahan mahdollisimman pian. Muualta saatujen juurivesojen kohdalla on kuitenkin usein turvauduttava valeistutuksiin, joskus pidemmäksikin aikaa. Aina ei ole valmista istutustilaa odottamassa, jos tulee tilaisuus saada ruusuntaimia tai juurivesoja.

Vaaleanpunertavan juhannusruusun toistaiseksi tunnistamaton lajike.

Mökkitonttimme maaperä on hiekkaista ja humus on monin paikoin ohut. Maata olen parantanut ostomullalla, kohtuullisella kalkituksella sekä edellisen tuotantokauden huussikompostilla, tai kaupan kanankakalla, mikäli komposti on lopussa. Istutuskuoppaa kaivaessa varon tekemästä hiekkaiseen maahan tarkkarajaista multa-allasta. Uskoisin ruusuille olevan eduksi, että ne levittäisivät juurensa myös istutuskuopan ulko- ja alapuolelle, ja arvelen näin tapahtuvan helpommin, jos siirtymä ”tavalliseen” maahan olisi vähittäinen ja pehmeä. En tosin ole varma, onko tällä todellista vaikutusta.

Sitten leikkaan ruusut alas – ja jään odottelemaan.

Pian siirtämisen jälkeen uusista istutuksista ei vielä ole paljoa kertomista. Esimerkiksi tämän kesän siirtoistutusten onnistumista voi alkaa varmemmin arvella ensi keväänä tai alkukesästä. Onneksi aivan muutamaa epäonnista lukuun ottamatta ruusut ovat selvinneet siirroista, ja ainakin yksi verso on lopulta noussut leikatuista varrentyngistä.

Yksinkertainen juhannusruusu.

Kun uusissa istutuksissa paljasta multapinta-alaa on paljon, kitkemistä riittää, ainakin aluksi. Tavoitteeni on kuitenkin saada maanpinta peittymään (toivotunlaiseen!) kasvustoon, jolloin kitkemistarve toivottavasti vähenee. Ruusujen lomiin olen kylvänyt ja istuttanut akileijoja, kurjenpolvia, ukonhattuja ynnä muita perennoja sekä sipulikukkia. Samoin olen antanut valkovuokkojen ja ketokukkien jäädä ja runsastua. Tämä vaatii valikoivaa kitkemistä. Yhtä ja toista joudun alkukesästä jättämään kitkemättä nähdäkseni mitä taimista kasvaa, ja korjaamaan tilanteen vaatiessa virheitäni myöhemmin. Onneksi vuohenputken tunnistaa jo pienestä alusta.

(Tämä saattaa osoittautua haihatteluksi, mutta toivon kuitenkin, että piikikkäät ruusunversot, sitten kun ne ovat kasvaneet täysimittaisiksi, ainakin hiukan hillitsisivät peurojen syöntihaluja. Nyt monet liljanversot ovat kadonneet märehtiviin suihin.)

Ruusuremonttini on vielä täysin kesken. Työtä tulee riittämään ensi kesäksi ja varmaan vielä seuraavaksikin. Lisäksi se on muutenkin verkkaista puuhaa, kuten vanhan puutarhan kunnostus ylipäätään. Menee helposti kesä tai pari, ennen kuin siirretyt ruusut alkavat näyttää yhtään miltään. Ja sitten tarvitaan vielä useampi kasvukausi lisää, ennen kuin visioimani ruusuja ryöppyävät pensastot ovat todellisuutta – jos ylipäätään ovat.

Mutta ehkä jo ensi kesänä saan tietää, millaisia kukkia niihin tulee.

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *