Vihreä kupla

Pitkäaikainen kiinnostukseni puutarhanhoitoon, valokuvaukseen ja kirjoittamiseen sai minut lopulta perustamaan tämän blogin. Uusi vuosi tuntuu sopivalta ajankohdalta aloittaa.  Kun valo on vähissä ja puutarha on talviunilla, voi tarhurikin laittaa villasukat jalkaan ja pohdiskella puutarhaansa kaikessa rauhassa, matkan päästä.

Silloin voi tulla ajatelleeksi sellaistakin, mikä kesäkaudella saattaisi jäädä huomiotta.

Puutarha on minulle harrastus, mutta samalla se merkitsee paljon muutakin kuin vain vaihtelua siistille sisätyölle. Etenkin kesäisin puutarhamme tuntuu olevan kokonainen elämänympäristö, jossa yhdistyvät luonto ja kulttuuri, tekeminen ja oleminen, kasvun ja kauneuden ihmettely, aherrus ja laiskottelu.

Puutarhamme on pieni vihreä kuplani. Se onkin mitä parhain ympäristö kaikenlaiseen mietiskelyyn, suunnitteluun ja haaveiluun. ”Green thougths in green shadows”, kuten asian osuvasti ilmaisee brittiprofessori David E. Cooper kirjassaan A Philosophy of Gardens. Puutarha on myös mitä mainioin visioinnin ja kuvittelun kohde: puutarhasta kirjoittaminen antaa minulle mahdollisuuden vetäytyä sinne myös puutarhakauden ulkopuolella. 

Pidän asioihin – ja kirjoihin – uppoutumisesta. Puutarha-ajattelu on kiinnostavaa: moninaiset ovat ne ajatusmaailmat, jotka puutarhanhoidossa ilmenevät erilaisina tyyleinä, perinteinä ja käytäntöinä. Osa kiinnostavuutta on sekin, että molempien, niin puutarhan kuin ajattelunkin luonteeseen kuuluu muutos – ehkä hidas, mutta jatkuva. 

Vuosien mittaan luonnonmukainen ajattelu on tullut minulle yhä tärkeämmäksi niin puutarhassa kuin sen ulkopuolellakin. Itse asiassa ekologisen kestävä, kohtuullinen elämäntapa lienee ainoa vaihtoehto ilmastokriisin ja lajikadon aikakaudellamme. Tarhurinunelmani onkin puutarha, joka olisi sekä ekologisesti monimuotoinen, että monimuotoisuudessaan kaunis.

Myös valokuvaamisessa noudatan eräänlaista luomuestetiikkaa. Kuvaan asioita mieluiten niiden oikeassa ympäristössä ja luonnonvalossa. Juuri luonnonvalo loppumattomine sävyineen innostaa minua kuvaamaan samojakin kohteita, esimerkiksi puutarhaamme ja sen kasveja, eri vuorokauden- ja vuodenaikoina, ja vuodesta toiseen.

Tärkeintä kuvissa minulle on idea, joskus jopa ”varsinaisen aiheen” kustannuksella. Kuvieni vihreä kupla on tilanteita, hetkiä ja tunnelmia, värejä ja muotoja, valoja ja varjoja… Kukin kokekoon ne tavallaan.

Pyrin säilyttämään kuvissa luonnollisen tunnun, minkä vuoksi käytän kuvankäsittelyn mahdollisuuksia hyvin maltillisesti. Kuvat ovat suurimmaksi osaksi omasta puutarhastamme.

Puutarhakasvien vanhat lajikkeet ovat erityinen kiinnostuksen kohteeni, varsinkin pensasruusut, liljat ja pionit. Ajattelen, että vanhat lajikkeet ovat osa kulttuuriperintöämme ja että ehkä juuri siksi ne tuntuvat sopivan erityisen hyvin suomalaiseen maisemaan. Ne ovat myös kauniita ja kestäviä ja yksinkertaisesti pidän niistä.

Kiinnostus kaikkeen vanhaan on sittemmin laajentunut puutarhahistoriaan, sen eri perinteisiin ja tyyleihin. Haluan tutustua eri suuntausten taustalla olevaan ajatteluun ja ymmärtää jotain siitä, miksi puutarhat ovat sellaisia kuin ovat. Niinpä kiinnostun helposti sellaisestakin, mitä en jostain syystä voi tai halua omassa puutarhassamme toteuttaa.

Minulle on tärkeää, että puutarhassa on käsin tehdyn tuntu. Puutarha syntyy ja muotoutuu vähitellen itse tekemällä. Se on väistämättä usein hidasta, ja välillä myös hyvin työlästä, mutta sillä tavoin puutarha tulee omaksi. Tarhurikin kasvaa puutarhansa mukana ja vähitellen oppii, mikä juuri tässä puutarhassa menestyy, mikä ei.

Ehkä hän alkaa myös ymmärtää, miksi näin on.

Kirjoitan siis puutarhastamme ja sen herättämistä vihreistä ajatuksista. Usein nuo ajatukset tuntuvat sisältävän enemmän kysymyksiä, uumoiluja ja arveluita kuin yksiselitteisiä totuuksia. Ehkä niin on hyvä. Pyrin pohtimaan asioita useammista eri näkökulmista. Kerta toisensa jälkeen olen huomannut, että vaikka varmoja vastauksia ei löytyisikään, näkökulman vaihdos voi auttaa ymmärtämään asioita hiukan paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.