Roudan rauhaa

Kun maa alkaa routia, on tarhurin pihakausi pian ohitse. Viimeisetkin perunat ja porkkanat on nostettu, kasvimaa käännetty, hedelmäpuiden rungot suojattu, kesäkalusteet viety varastoon…

Paljon on tehty.

Lisäksi kaikki se, mitä ei ole ehditty, muistettu, jaksettu tai viitsitty, on jätetty tekemättä.

On jo pakkasta ja pimeä tulee yhä aiemmin. Alkaa puutarhan kaamoshorros. Tekee mieli ajatella, että kasvit tarvitsevat talvileponsa voidakseen kasvaa keväällä taas uusin voimin.

Ehkä inhimillistän nyt puutarhaa tarpeettomasti. Yhtä hyvin kyse voi olla välttämättömään sopeutumisesta: talvikausi tulee joka tapauksessa.

Jospa onkin niin, että tarhuri tarvitsee talviunensa?

Juuri nyt en todellakaan jaksa innostua luomulannoituksesta, taimipenkeistä tai hallaharsoista. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain syyssipulit maahan ja liudan kylvöpurkkeja pensaiden juurelle talvehtimaan.

Kun istutin viimeisiä ruukkuihinsa jääneitä taimia, muistuttivat ensimmäiset lumihiutaleet tuulen jo kääntyneen pohjoiseen.

Alkavaan talveen kuuluvat luopuminen ja säilyttäminen, tulevaan varautuminen ja hiljainen odotus. Talvehtiminen, tuo mielen kylmäkäsittely, saattaa olla tarhurille ja hänen ajatuksilleen vain hyväksi.

Horros antaa levon luvan. Kun tarhuri on vetäytynyt talvipesäänsä kaupunkiin, mökki ja puutarha viettävät hiljaiseloa. Kyllä kasvu alkaa taas aikanaan, mutta sitä ennen kiertäköön kuu monta kertaa rauhassa radallaan.