Syksyn hiljaiset värit

Lokakuu on puutarhassa hiljenemisen kuukausi. Ilmassa leijuu kesän hiljainen muisto: lakastuvien heinien, lehtien ja maan tuoksu.

Märkä maa kylmenee ja värit maatuvat himmeiksi. Puiden ruskankirkkaat sävyt tummuvat, ruskistuvat ja lopulta karisevat pois. Jäävät paljaat rangat, taivaalle repaleiset pilvet.

Värit ovat ruskeita, harmaita, vaikka nurmikko on vielä vihreää syyssateiden jäljiltä. Sananjalat ovat ruskettuneet, syksyn viimeiset asterit kalpean liloja. Yllättäen lämmin syyskuu sai ruusupensaan kukkimaan, mutta kukinta keskeytyi kylmiin ja sateisiin. Viimeinen päivänlilja sinnittelee kalpean syysauringon valossa.

Perennat ovat sitkeää joukkoa, monet. Keväällä ne taas jatkavat kasvua uusin versoin. Yksivuotiset maatuvat hiljaa menneen kesän muistoksi, mutta niiden siemenet ovat jo karisseet tulevaa kevättä varten.

Taivaalla on hanhiaura matkalla etelään. Niiden lennossa ei ole samaa vimmaa kuin keväällä, mutta määrätietoisesti ne matkaavat pois talven alta.

Talven alta, talven varalle on tarhurinkin tehtävä kaikenlaista: syystyöt, talvisuojaukset. Tarhurillakaan ei ole meno kuin keväällä, mutta tarpeellinen tullee tehdyksi.

Tarhuri ja hänen tarhansa varautuvat odottamaan lämpeneviä päiviä ja lisääntyvää valoa. Sitä ennen kuitenkin koittaa puutarhassa hiljaiselon aika, vuoden hämärät, kylmät kuukaudet. Silloin tarhurin on turha kiirehtiä.