Monimuotoista (3)

Pienen monimuotoisuussarjani kolmannessa osassa käsittelen kotipuutarhan monimuotoisuutta käytännöllisestä näkökulmasta.

Tarhurille on tietenkin tärkeää, miten puutarhaa ylläpidetään ja mitä sen ylläpito sisältää, mutta kotipuutarhassa on kyse muustakin. Yhtä lailla on merkityksellistä, mitä muuta puutarhassa tehdään, miten siellä ollaan ja ketkä puutarhaa käyttävät.

Kotipuutarhan erityisluonteesta

Edellisessä tekstissä kirjoitin esteettisestä monimuotoisuudesta. Puutarhassa näkyy tekijänsä jälki: se on siis eräänlainen teos. Kyseessä ei ehkä ole taideteos, mutta joka tapauksessa puutarha on järjestetty kokonaisuus katseltavaksi, koettavaksi, tunnettavaksi…

Tietenkin puutarha palvelee muitakin pyrkimyksiä ja keittiöpuutarha on tästä ilmeinen esimerkki. Vaikka sekin voi olla omalla tavallaan kaunis, keittiöpuutarhan tärkeä, ellei tärkein tavoite on tietenkin syötävän sadon tuottaminen.

Puutarha on myös tarhurin hiekkalaatikko, leikkipaikka (ehkä oikeammin: ”multalaatikko”). Siellä voi kokeilla kaikenlaista koeviljelystä erilaisiin päähänpistoihin. Ainakin minun on mahdotonta kuvitella puutarhaamme ilman mahdollisuutta kokeiluihin. Jotain hyvin olennaista puutarhan kanssa elämisestä jäisi tällöin pois.

Kokeilunhaluuni liittyy tietty keräilyvietti, ja puutarhallamme on siis myös kokoelman funktio. Vaihtelevalla intensiteetillä keräilen sinne kiinnostavina pitämiäni kasveja, erityisesti puutarhakasvien vanhoja lajikkeita.

Kesäpaikkamme rakennukset ovat vanhoja, ja innostun helposti kaikenlaisista vanhoista esineistä ja asioista. Pihapiirissä leijaileekin tietynlainen mennen maailman henki, jonka haluamme säilyttää. En kuitenkaan halua viettää kesiäni museossa, jonka ensisijainen tarkoitus olisi säilyttää kaikki ennallaan.

Ajan pysäyttäminen puutarhassa tuntuukin mahdottomalta jo pelkästään sen vuoksi, että puutarha on elävä kokonaisuus ja muuttuu ajan kuluessa joka tapauksessa. Sen lisäksi tarhurikin muuttuu. Hän oppii tarhastaan erilaisia asioita, ja saattaa muuttaa toimintatapojaan, aikomuksiaan ja suunnitelmiaan monenlaisista syistä – vaikka ihan vain huvin vuoksi.

Luonnollisesti puutarha tarvitsee myös kyökin puolensa: taimipenkit, valeistutukset sekä epämääräinen kokoelma purkkikylvöksiä, kompostit, risu- ja multakasat ja niin edelleen. Niitä ei ole tarkoitettu varsinaisesti katseltaviksi, vaikka kunnon komposti tarhurin silmää miellyttääkin. Tässä kohtaa käytännöllinen on kaunista: kitkeminen, kastelu ja muut hoitotoimet pitää saada sujuvasti hoidettua ja kottikärryillä pitää päästä sinne mihin tarvitaan.

Puutarhaamme ei kuulu tenniskenttää enkä muutenkaan miellä sitä miksikään sporttikohteeksi. Kuitenkin pidän käsillä tekemisestä ja rakentelen puutarhaamme mieluiten mies-ja-lapio-periaatteella. Rajansa on kuitenkin tunnustettava: esimerkiksi yhdenkin isomman tuulenkaadon raivaaminen osoittaa, että tuskinpa minusta olisi oikeisiin maa- ja metsätöihin muutoin kuin hyvin pieninä kerta-annoksina.

Kesien mittaan olen kuitenkin säännöllisesti huomannut jaksamiseni paranevan, joten on puutarhassa hikoilemisesta jotain hyötyäkin. Ruumiinkulttuurin harjoittamisen lisäksi puutarha on minulle hiljentymispaikka. Siellä voi hidastaa, pysähtyä tai vain olla.

Tietyllä tavalla kotipuutarha muistuttaakin kotia. Siellä on erilaisia paikkoja erilaisille tekemisille, ja samatkin paikat voivat saada monenlaisia käyttöjä ja merkityksiä. Eikä kaikki todellakaan ole niin johdonmukaista ja järjestyksessä kuin tekisi mieli ajatella.

Matkalla monimuotoisuuteen

Omassa puutarhassamme olen lähtenyt siitä, että eniten huomiota vaativat istutukset ovat siellä missä muutenkin ollaan. Silloin niistä on myös eniten iloa. Istutusalueet ovat selvärajaisia, mikä tuntuu välillä hiukan muodolliselta, mutta ilahduttaa esimerkiksi niittopäivänä. Olen istuttanut kasvit tiheiksi sekalajisiksi ryhmiksi, ja kasvien vapaamuotoinen sekoittuminen edelleen ajan myötä on suorastaan toivottavaa. Ainoastaan joitakin suopayrtin tapaan voimakkaasti leviäviä on syytä aika ajoin hillitä.

Olen aika laiska kitkemään, minkä vuoksi prioriteeteilla on paljonkin väliä. Keittiöpuutarha ja pionit ovat yleensä ensimmäisinä listalla, samoin uudet istutukset vaativat erityishuomiota. Vanhoja perennaistutuksia ja pensasruusuja kitken sitten sitä mukaa kuin tilanne vaatii ja saan aikaiseksi.

Myös kastelujonossa keittiötarha on ensimmäisenä. Sen sijaan vanhat pionit eivät yleensä vaadi kastelua kuin pahimpina kuivuuskausina, sillä monet villipionit ovat karujen paikkojen kasveja. Nurmikkommekin on oloihinsa tottunut: jos vain tarhurilla kantti kestää kastelematta katsella helteessä paahtuvaa nurmea, kunnon sateiden jälkeen se vihertyy viikossa.

Puutarhamme helppohoitoisimmasta päästä on iso ukonkellojen kasvusto aivan tuvan ikkunan alla. Sille ei tarvitse tehdä juuri mitään: keväällä silppuan kuivuneet varret ja heinäkuun lopulla leikkaan kuihtuneet kukinnot pois kylväytymisen hillitsemiseksi. Paljon muuta ei tarvitakaan. Vielä alkukesällä vuohenputki puskee esiin voimalla, mutta olen antanut sen olla. Kun ukonkellot pääsevät vauhtiin, vuohenputki jää toiseksi ja taantuu yleisvihreäksi maanpeittokasviksi.

Mitä kauemmas tuvasta mennään, sitä epämuodollisemmaksi puutarha muuttuu. Jossain utuisessa aikomushorisontissa, ts. joinakin tulevina kesinä, siintää tiettyjen alueiden muuttaminen niittymäisempään tai metsäpuutarhan suuntaan, mutta aika näyttää…

Monimuotoinen monimuotoisuus

Puutarhassa luonnonmukaisuuden, kauneuden ja käytännöllisyyden näkökulmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Puutarhan ekologinen hyvinvointi vaikuttaa siihen, millaisia hoito- tai huoltotoimia vaaditaan tai tarvitaan halutun esteettisen vaikutelman ylläpitämiseksi. Jotkut esteettiset pyrkimykset voivat olla ristiriidassa ekologisten tavoitteiden kanssa, tai niiden toteuttaminen voi osoittautua toivottoman epäkäytännölliseksi. Jokin ekologisen monimuotoisuuden aspekti saattaa olla epätoivottava muista syistä. Esimerkiksi: niin ekologinen en ole, ainakaan toistaiseksi, että toivoisin hirvien tai karhujen vierailevan säännöllisesti puutarhassamme.

Oikeastaan näkökulmat edellyttävät toisiaan. Minkä tahansa puutarhan on oltava ainakin sen verran luonnonmukainen, että kasvit tulevat toimeen, ja vähintään sillä tavoin käytännöllisesti järjestetty, että tarvittavat hoitotoimet ovat mahdollisia suorittaa. Myös esteettiset seikat ovat yhteydessä ekologisiin ja käytännöllisiin kysymyksiin: kaikki esteettiset ratkaisut, olivatpa kuinka perusteltuja tahansa, eivät ole ekologisilta tai muilta vaikutuksiltaan samanarvoisia. Ja toisin päin: ekologisesti ystävällinen ajattelu tuntuu tuottavan helpommin ”luonnonnäköisiä” kuin esimerkiksi symmetrisen muodollisia ratkaisuja.

Uskoakseni monimuotoisen puutarhan ”ekologis-esteettis-käytännöllinen symbioosi” voi onnistuessaan tuottaa monella tavalla kestävän puutarhan. Kun kasvillisuus ja ympäristöolosuhteet sopivat toisiinsa, kasvit voivat hyvin ja sietävät paremmin stressiä. Monimuotoinen kasvillisuus on myös kokonaisuutena kestävä: tällöin on todennäköisempää, että tiukankin paikan tullen ainakin jokin osa kasveista selviää.

”Esteettisesti kestävä” puutarha sietää myös luontaista kasvun kohinaa. Kun istutusten luontainen muuttuminen kuuluu konseptiin, ei design ihan pienestä mene pilalle, vaikkei tarhuri tekisikään vähään aikaan yhtään mitään.

Monimuototarhuri

Monimuotoisuusajattelu voi tukea myös tarhuria itseään. Kirjassaan Resilient Gardener Carol Deppe muistuttaa tarhurin selviytymiskyvystä huolehtimisen tärkeydestä. Puutarhan luonnollisten stressitekijöiden, kuten hallojen, helleaaltojen, kuivuuden, sadekauden, homeiden ja kirvainvaasioiden lisäksi hän kehottaa varautumaan myös tarhuria itseään kohtaaviin vastoinkäymisiin, joilla on oma vaikutuksensa puutarhaan.

Arki on luonnonvoima. Sen kanssa voi hyvin elää, mutta sitä ei pidä kuvitella voivansa hallita. Ei liene tavatonta, ettei ehdikään kaikkea aikomaansa, ei jaksa, ei pysty tai ei vain huvita. Remontti venyy, on työkiireitä, perheellisen velvoitteita, tarhuri loukkaa selkänsä tai tapahtuu mitä muuta tahansa vastaavaa. Silloin puutarha usein jää, jollei nyt ihan oman onnensa nojaan, niin ainakin paljon aiempaa vähemmälle huomiolle.  

Epämiellyttäviin yllätyksiin lieneekin realistisinta varautua ajattelemalla, että joskus niitä vain tulee, vaikkei etukäteen voikaan tietää mitä ja milloin. Deppe kehottaakin tarhuria miettimään puutarha-asioiden tärkeysjärjestystä. Jos tätä on etukäteen ajatellut, on aika- tai jaksamispulan hetkellä helpompi päättää, mitkä hommat hoidetaan ensin.

Loput työt tehdään sitten myöhemmin, jos tehdään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.